Koneet ja kokeilukulttuuri sytyttävät insinöörikipinän

Automaatiosuunnittelija Kuisma Koivusalo on työskennellyt InSolutionilla vuodesta 2017. Perheelliselle talonrakentajalle on tärkeää paitsi uuden oivaltaminen ja itseohjautuvuus, myös mahdollisuus joustavaan ajankäyttöön.
Minun juttuni ovat aina olleet koneet ja laitteet, eivätkä ainoastaan tietokoneet, vaan esimerkiksi mopot, moottoripyörät ja autot. Tahdon oppia lisää siitä, kuinka koneet oikeasti toimivat – alun perin opiskelinkin konetekniikkaa. Koodaus on tullut osaksi työtäni ikään kuin sivutuotteena, sillä sen avulla koneet saadaan toimimaan halutulla tavalla.

InSolutionin automaatiosuunnittelija Kuisma Koivusalo on tyytyväinen siitä, että InSolutionilla työn ja vapaa-ajan yhdistäminen onnistuu joustavasti.
Markkinajohtajan matkassa
InSolutionilla olen ehtinyt tehdä monipuolisia töitä websuunnittelusta PLC-ohjelmointiin. Täällä pääsee työskentelemään alan erikoisosaajien kanssa, ja yhteisöllisyys on vuosien myötä vahvistunut entisestään. Viime aikoina olen ollut mukana kehittämässä asiakkaamme konetoimituksia, joihin sisältyy esimerkiksi tuotantolaitteiston räätälöintiä ja konfigurointia. Olen myös suunnitellut heidän koneisiinsa uusia ominaisuuksia, suorittanut vian hakuja ja korjauksia sekä auttanut uusia tekijöitä pääsemään alkuun työssään. Käytännössä olen osa asiakkaamme tiimiä. Yritys on alansa globaali markkinajohtaja, ja teemme aidosti uudenlaisia asioita, mikä on innostavaa.
Matkalla syväosaajaksi
Tulevaisuudessa haluan keskittyä syväosaamiseni kehittämiseen. Toisin sanoen tahdon päästä ratkaisemaan yhä vaikeampia ongelmia sekä suunnittelemaan entistä edistyksellisempiä koneita ja laitteita. Koen, että InSolutionilla minulla on tähän hyvä mahdollisuus käytännön tekemisen kautta.
Lapsiperheen isänä ja talonrakentajana olen erityisen tyytyväinen siitä, että työn ja muun elämän yhteensovittaminen onnistuu joustavasti. Vastapainoa työlleni antavat harrastukseni, kitaransoitto ja ulkoilu.